Arkisto

Kevät 2014 – Viisi Naista Kappelissa 5nk

Ohjaaja: Kari Pietinen
Käsikirjoittaja: Arto Seppälä
Valosuunnittelu: Simo Lappalainen
Puvustus: työryhmä

Arto Seppälän näytelmä Viisi naista kappelissa tarjosi hyvän aiheen ja mahdollisuuden tasapuolisiin rooleihin viidelle näyttelijättärelle. Yleensä naisille ei ole paljon isoja rooleja sillä ihan aikojen alusta asti miehet ovat olleet pääosassa ja jopa näytelleet naisten roolit. Esimerkiksi monet Rooman keisaritkin tekivät niin.

Suomessa tehdään paljon itsemurhia ja aina, tai yleensä, läheiset jäävät miettimään minkä takia, miksi en nähnyt mitä oli tulossa, olisinko voinut auttaa, tehdä enemmän? Tästä on kysymys tässä näytelmässä. En halua moralisoida enkä syyttää ketään tällä ohjauksella, enkä myöskään loukata. Aihe on arka, mutta Arto Seppälä tarjoaa sen huumorilla höystettynä.

 

Kevät 2013 – Variksen Veli variksenveli

Ohjaaja: Lauri Metsola
Käsikirjoittaja: Sirkku Peltola
Musiikki: Panu Kontkanen ja Ilja lehtinen
Lavastus, puvut ja valot: Leena Nuortila ja työryhmä

“Me tupsahdimme Kullervonkatu 33 B 5 yksiöön ja ihmettelimme. Panen tämän äitini uurnan nyt sivuun, niin voimme palata ajassa taaksepäin.”

Karjalaisen näyttämön kevään toinen esitys pureutuu 80-luvun Helsinkiläiseen lähiöelämään. Näytelmä vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin:

Mitä löytyy äitiyspakkauksesta?
Koska on piparkakkujen paras myyntisesonki?
Kannattaako taulu ottaa seinästä vasaralla vai pihdeillä?
Miltä tapahtuu kun juo variksen verta?
Onko se muna vai pommi?

 

Kevät 2013 – Kolme Sisarta img_2460

Ohjaaja: Simo Lappalainen
Käsikirjoittaja: Anton Tsehov
Musiikki: Tuija Rantalainen

Kirjailija Anton Tšehov kuvaa tarkalla ja herkällä otteella ihmiskohtaloita muutoksen keskellä. Niin kuin muuttolinnut lähtevät, myös ihmisen kaipuu päästä parempaan paikkaan, lähteä, on koko näytelmän ytimessä. Yksilön avuttomuus ja turvattomuus jatkuvan yhteiskunnallisen muutoksen kourissa ja unelmien pirstoutuessa johtavat usein turhaan filosofointiin ja draamaan.

Kolme sisarta -näytelmän kautta kuvataan aristokraattisen perheen vaikeuksia sopeutua elämään muutoksen kourissa eriarvoisessa yhteiskunnassa. Kun yhteiskunnan tarjoama varallisuus häviää, häviää myös vaurauden itsestäänselvyys. Tämä tilanne on Suomessa monen perheen ja suvun kohtalo, kun toimeentulo ja sen tuomat turvalliset lintukodot hajoavat.

1900-luvun alussa kirjoitettu teksti kuvaa myös tämän päivän Suomea Euroopassa. Muutoksen seuraukset ovat edelleen yksilölle samanlaisia: kun työ lähtee kaupungista, toimeentulo lamaantuu ja valinnan mahdollisuudet kapenevat. Arkeen hiipii yksinäisyys ja yksilön halu muuttaa kasvukeskuksiin – kuitenkin pakon edessä, omasta tahdosta riippumatta. ”Samantekevää!”, toistuu tukahtunut huuto ympärillämme. Pelko ja viha asuvat meissä kaikissa. Kuten myös hellyys, huumori ja toivo.

”Yksilö etsii ja kaipaa onnea ja rakkautta läpi elämän. Se on ihmisen perusominaisuus. Mutta elämässä toistuvien pettymysten sietäminen jättää jälkensä ja muuttaa ihmisen sisintä hitaasti ja varmasti. Uhrautuminen ja turhautuminen heijastuvat näytelmän edetessä henkilöiden arjessa, kun rakkausavioliitto onkin vain harhaista unelmaa ja tuntuu, että monikaan asia ei ole sitä, mitä lapsena elämältä luvattiin,” kertoo näytelmän ohjaaja Simo Lappalainen.

 

Kevät 2012 – Simpauttaja imppa_jukka

Ohjaaja: Hannele Martikainen
Käsikirjoittaja: Heikki Turunen
Lavastus ja puvut: Riina Ahonen
Valosuunnittelu: Simo Lappalainen
Äänisuunnittelu: Tomi Lassi

Kirjailija Heikki Turusen romaani Simpauttaja kertoo maaseudun rakennemuutoksesta alkaen 1960-luvun loppupuolelta 1970-luvulle. Se on muutoksen kourissa pyristelevän pohjoiskarjalaisen kyläyhteisön tarina. Kylään saapuu Simpauttaja, vieras mies, jota vasten kyläläisten suhteet ja henkilöhahmot peilautuvat. Romaani kuvaa kaunistelematta tuon ajan pohjoiskarjalaisten ihmisten elämää; sitä, miten sisäänpäin kääntyneen kylän tasapaino järkkyy erilaisuuden edessä. Simpauttaja on myös tarina siitä, miten ulkopuolinen näkee yhteisön heikkoudet ja kipupisteet.

Tarina on sikäli omakohtainen, että olen kasvanut tuona aikana pienessä pohjoiskarjalaisessa kylässä. Kun aloimme työstää tarinaa, havaitsin, että ohjaukseni alkoi edetä lapsen näkökulmasta, vaikka esityksessä lapset eivät ole pääosassa. Tarina näyttäytyy minulle julmana ja surullisena, vaikka Simpauttaja on esitetty usein pelkkänä huumorihömppänä, kertoo ohjaaja Hannele Martikainen. Simpauttajan rikkaus on, miten ihminen käsittelee kipeimmät asiansa huumorin kautta: surulle ja julmuudelle yhdessä nauraminen on vapauttava kokemus.

 

Syksy 2011 – Monologinäytelmä Rooli saittikuva_1

Ohjaaja: Kari Pietinen
Käsikirjoittaja: Satu Tamsaari
Musiikki: Tuija Rantalainen

Monologinäytelmä ja kantaesitys Rooli on näytelmä kolmesta naisesta, jotka kokevat elämänsä “jämähtäneen” paikoilleen. Käsikirjoittajan sanoin: ”Onko ihmisen pakko pukeutua annettuihin vaatteisiin” ja jos näin tapahtuu, miten käy oikealle ihmiselle? Muuttuuko hän vaatteiden mukaiseksi? Kirkuuko hän niiden sisällä? Voiko hän vielä vaihtaa asua, vai onko jo peli menetetty?
Tämän kysymyksen jätän katsojien ratkaistavaksi. Kuinka he sen asian kokevat. Tämä aihe koskettaa valtaosaa naisista. Näytelmässä naiset kokevat asiat eri-ikäisinä ja erilailla. Näytelmää kannattelee Tuija Rantalaisen säveltämä ja Lari Ylösen esittämä musiikki. Ajallisesti esitys sijoittuu 80-luvulle, josta ajat eivät ole juuri muuttuneet, vai onko?

 

Kevät 2010 – Pilvisen Poika pilvisen-poika-1

Ohjaus: Hannele Martikainen
Dramatisointi: Irja Rättö
Lavastus ja puvut: Riina Ahonen
Musiikki: Tuija Rantalainen
Valot: Simo Lappalainen

Pilvisen Poika on näytelmä lapsen erilaisuudesta, yksinäisyydestä sekä aikuisten kyvyttömyydestä tarttua lapsen ongelmiin. Lasten pahoinvoinnista ja itsetuhoisuudesta kyllä käydään keskustelua, mutta se jää usein pienen sisäpiirin jutuksi tai skandaaliotsikoiksi lehtien palstoilla. Valitettavan usein on niin, ettemme me aikuiset muista, että lapsi on tunteva, kokeva ja ymmärtävä ihminen. Aikuisten ajattelematon toiminta voi olla lapsen kannalta katastrofaalista.

Esityksen rakenne koostuu lyhyistä, välähdyksenomaisista kohtauksista, jotka kuljettavat Paavon – välillä hyvistäkin hetkistä koostuvaa – tarinaa eteenpäin. Näytelmän loppu on jätetty käsikirjoituksessa avoimeksi, mutta itse halusin näyttää yhteiskunnassa melkeinpä täydellisesti vaietun aiheen, lapsen itsetuhoisuuden.

 

 

2008-2009, Tuntematon Potilas dsc_0444

Ohjaus: Hannele Martikainen

Huikean suosion suomalaisen teatterin historiassa saavuttanut Inkeri Kilpisen farssikomedia Tuntematon potilas sai ensi-iltansa lokakuussa 2008. Näiden esitysten lisäksi vierailimme mm. Sipoon kunnan kulttuuripalveluiden kutsusta Nikkilässä.

Ohjaaja Hannele Martikainen on uudistanut ja musiikilla sekä tanssilla erinomaisesti höystänyt riemukkaan farssikomedian, jonka aiheet ovat edelleenkin ajankohtaisia  suomalaisessa politiikassa ja sairaalamaailmassa. 1960-luvun alussa, jolloin Inkeri Kilpinen kirjoitti Tuntemattoman potilaan, ei lakkoiltu hoitoalalla, vaan yritettiin muilla tavoilla saada poliitikkoja pyörtämään pyhät päätöksensä, jos siis on uskominen näytelmän tapahtumiin. Voisikohan tämän päivän poliitikkoja, jotka salailevat vaalirahoituksiaan, hieman hiostaa?

Kirjailija Inkeri Kilpinen tunnetaan ennen muuta näytelmäkirjailijana. Hän toimi myös pitkään varsinaisessa siviiliammatissaan terveydenhuollon suunnittelijana Helsingin kaupungilla. Tässä virassaan hän löysi aiheen  esitettävään näytelmäänsä, jota Suomen Kansallisteatterin pitkäaikainen dramaturgi, teatterineuvos Ritva Heikkilä kutsuu “Suomen teatterihistorian suurmenestykseksi”.

 

 

2008, Tuulisänky 5859

Ohjaus: Hannele Martikainen

Karjalainen Näyttämö esitti Kyllikki Mäntylän tekstiin perustuvan Tuulisänky-pienoisnäytelmää vuosina 2007-2008.
Näytelmä esitettiin myös tilauksesta Jyväskylässä.

Tuulisänky on pieni näytelmä suuresta menetyksestä ja lopullisesta kaipuusta. Esitys kertoo yhteisön kyvyttömyydestä kohdata yksilön surua. Kuitenkin sillä, joka on menettänyt paljon, on henkistä rikkautta antaa toivoa muille.